keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Nopea kaurapataleipä


Meillä oli eilen leipä loppu enkä jaksanut lähteä kauppaan, joten tein itse. Tämä ohje on helppo ja nopea. Ja tässä ohjeessa ei ole pitkää kohotusaikaa, 30 minuuttia riittää ja uuniin. Leipä on ihanan pehmoista rapealla kuorella.

Ohje:
3½ dl lämmintä vettä
1 tl kuivahiivaa
1 dl kauralesettä (Myllärin)
1 rkl siirappia
1½-2tl suolaa
2 dl kaurahiutaleita
4½ dl vehnäjauhoja (Myllärin)

1. sekoita veteen kuivahiiva, kauraleseet, siirappi ja suola
2. sekoita hyvin
3. lisää jauhot, mutta älä vaivaa taikinaa sekoitat vain kaikki aineet hyvin
4. taittele leiväksi jauhoja apuna käyttäen, kohota leipää 30 min liinalla peitettynä
5. laita pata kansineen kylmään uuniin ja laita uuni lämpenemään 225'c
6. ripottele padan pohjalle kaurarouhetta ja nakkaa leipä pataan, kansi päälle ja uuniin
7. paista 30 min ja ota kansi pois
8. jatka paistamista vielä ilman kantta 15min
9. annan jäähtyä ja nauti vielä lämpöisenä voin kera

0

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pehmeät jalat hetkessä



Itselläni jalkapohjat ovat usein kovettuneiden peitossa ja aina saa olla raspaamassa niitä. Monia erilaisia raspeja olen kokeillut ja ihastuin Scholl Velvet Smooth ammattilaistason paristokäyttöiseen jalkaraspiin. Jolla sai kätevästi kuivista jaloista raspattua kovettumat pois, joka on tällä hetkellä hyvä kakkonen. Nyt törmäsin tähän Kaunis sokerikuorintaan, jota testailin. Jo niiden ihanat tuoksut hurmasivat minut kaupassa. Tuoksuina löytyy mansikka, hunaja-sitruuna, kookos, laguuni, mandariini, mustikka, raparperi-sitruuna, vanilja, vaniljalatte sekä manteliöljy väri- ja tuoksuaineeton.

Nämä sokerikuorinnat sisältävät kaakaovoita ja sokeria. Joissa herkullisen houkuttelevina tuoksuina parfyymi, joissa eteerinen öljy. Painavat 100g/kpl.

Ota scrubi mukaasi suihkuun tai saunaan. Hiero scrubilla lämmintä ja märkää kehoasi. Kun olet käynyt scrubilla läpi koko kehosi käännä pala kädessäsi ja pyörittele sokeripuolella ihoasi. Lopuksi suihkuta sokeri pois ja jätä kaakaovoi ravitsemaan ihoasi. Tämän jälkeen et tarvitse kosteusvoidetta. 

Älä jätä scrubia saunaan ettei se sulaa.

Voin kyllä suositella! Nämä on aivan ihania! Jo ensimmäisellä käsittely kerralla huomaat eron jalkapohjissa varsinkin!

0

Gluteeniton kasvis galette




Tämän galette piirakan kaveriksi salaattia ja menee vaikka lounaasta. Loistava vaihtoehto myös juhliin suolaiseksi piiraaksi. Galette on raskalainen rapea rukiinen herkkuleivonnainen.


Pohja:
2 dl Viljatuotteen tummaa täysjyvä riisijauhoja
2dl Viljatuotteen tummaa jauhoseosta
2 tl kuivattua timjamia
½ tl yrttisuolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl Viljatuotteen psylliumia
100g pehmeää voita

1. nypi kuivat aineet ja voi keskenään
2. lisää seuravat aineet mukaan

2 dl juustoraastetta
2 dl curry-chili kermaa (arla lempi) 

3. kauli taikinasta kaksi isoa ohutta pohjaa

Täyte:
1 kpl (n.150g) kesäkurpitsaa

1. siivuta kesäkurpitsa ohuviksi siivuiksi 
2. lado ne peltille leivinpaperin päälle
3. ripottele päällä suolaa ja mustapippuria
4. paista uunissa 200'c 10min

350g valkokaalta
2 valkosipulin kynttä
½-1 punaista paprikaa
1 kevät sipuli varsineen
tilkka oliviöljyä

1. leikkaa kaali ohueksi siivuksi
2. pilko paprika ja kevät sipuli pieneksi
3. "hakkaa" valkosipuli veitsellä pieneksi muruksi
4. kuullota oliviöljyssä kasviksia n.10min tai kunnes pehmenneet
5. lisää joukkoon

150g ranskankermaa
80g chili cheddaria (jukolan juusto) -> kuutioi 
1 tl inkivääritahnaa
loraus soijaa (maistele välillä ja lisää omaan makuun sopivaksi)

6. kaada täyte pohjan päälle
7. laita kesäkurpitsat täytteen päälle
8. jätä pari senttiä ilman täytettä
9. käännä varovasti reuna täytteen päälle
10. halutessasi laita päälle vielä puolikkaita kirsikkatomaatteja

* Yhteistyössä Virtasalmen Viljatuote Oy
















0

torstai 23. maaliskuuta 2017

Myllärin gluteenittomalla kaurabrunssilla




Myllärin gluteenittomalla kaurabrunssilla 9.3.2017, joka pidettiin Roster Helsingissä puitiin kevään trendejä: Terveellinen kotimainen ruoka pärjää maailmalla ja suomalaisten lautasilla.

Suomalaisesta puhdaskaurasta on tullut tärkeä osa gluteenitonta ruokavaliota. Moni on löytänyt gluteenittomuudesta ja kaurasta hyvinvointinsa perustan. 




Suomalaiselle kauralle onkin huomattavasti kysyntää sekä kotimaassa että maailmalla. Helsingin Mylly panostaa suomalaiseen kauraan ja sen innovatiiviseen jalostamiseen, kuluttajia kuunnellen.  Nyt valikoimaa on laajennettu myös gluteenittomiin kauratuotteisiin. Helsingin Mylly on myös Suomen suurin luomuviljan jalostaja ja ovat valmistaneet kotimaisia luomutuotteita jo kymmeniä vuosia. Tavoitteena on saavuttaa kansainvälisesti merkittävä asema kauratuotteissa. Jo nyt tuotteita viedään yli 30 maahan ympäri maailmaa. 




- Minulle ravintoloitsijana raaka-aineiden kotimaisuus on itseisarvo ja toimintamalli. Tänä päivänä suomalaiset tuotteet eivät kuitenkaan pärjää pelkällä kotimaisuudella. Niiden on oltava laadukkaita ja niitä on osattava myydä, Roster Helsingin ravintoloitsija Kari Aihinen tiivistää. 


Myllärin gluteenittomat, suomalaisesta puhdaskaurasta valmistetut tuotteet on kehitetty suomalaiseen makumaailmaan, kuluttajien toiveita kuunnellen. Monipuolinen valikoima koostuu herkullisista aamiais-, leivonta- ja ruoanlaittotuotteista.   

Gluteeniton puhdaskaura sopii gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Hyvinvointi on vahva megatrendi, jossa kuluttajat yhä useammin hakevat hyvää oloa ruoasta. Keliaakikkojen ohella yhä useampi terveystietoinen kuluttaja valitsee gluteenittomia tuotteita hyvän olon vuoksi. Täysjyväkaura on varsinainen supervilja ja loistava energianlähde. Se sisältää runsaasti kuituja, proteiinia, hyviä rasvoja, hivenaineita sekä vitamiineja. Kauran sisältämä liukoinen kuitu, beetaglukaani, auttaa alentamaan kolesterolia. Gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle uusi tuotesarja tuokin kaivatun kuitulisän: Myllärin gluteenittomien kauratuotteiden kuitupitoisuus on jopa 11–16 %.



* Kuva Myllärin



Pienestä jauhomyllystä kansainväliseksi toimijaksi 
• suomalainen, yli 80-vuotias perheyritys,  Suomen suurin luomuviljan jalostaja, merkittävä kauratuotteiden viejä 

• innovatiivisia ratkaisuja viljasta   kuluttajille, ammattikeittiöille , leipomoille ja teollisuudelle, myös luomuna ja gluteenittomana 

• perheyrityksen arvot: vastuullisuus , yhdessä tekeminen, jatkuvuus 


Pakkohan mun oli Kapen kanssa päästä yhteiskuvaan ;) 




Kaurafalafelit n. 20 pyörykkää
100g (n. 2 dl) Myllärin Gluteenitonta Kaurajauhoa 
20g (n. 0,5 dl) Myllärin Gluteenittomia Kauraleseitä  
30g (n. 0,4 dl) Myllärin Gluteenitonta Kaurarouhetta 
16g (noin 1 dl) paahdettua sipulirouhetta 
34g (noin ½ dl) kikhernejauhoa 
2 rkl sesamtahnaa 
1 tl suolaa 
1-2 tl juustokuminaa 
4 dl kuumaa vettä

1. kuivat ainekset sekoitetaan hyvin yhteen, lisätään vesi ja sekoitetaan tasaiseksi taikinaksi
2. pyörykät kypsennetään joko uunissa tai pannulla öljyssä.

Näitä kaurafalafejä oli brunssilla tarjolla ja nämä olivat niin hyviä, että oli pakko laittaa ohje blogiini. Resepti on Myllärin.
0

Mehevä gluteeniton omenakakku


Ystäväni ei ole koskaan oikein välittänyt omenakakuista. Syystä tai toisesta omenan koostumus on aina ollut vääränlainen. Tämä ​kakku poisti ongelman, koska palat jäävät taikinan sisään ja tekevät kakusta mehevän!

Muruseos:
50g pehmeää voita
3/4 dl fariinisokeria
2 tl aitoa aitoa vaniljas:okeria
1½tl kanelia
1½ dl Viljatuotteen vaaleaajauhoseosta

1. nypi kaikki aineet hyvin pehmeään voihin 
2. laita pakastimeen odottamaan

kuori ja pilko 4 omenaa

Pohja:
200g pehmeää voita
2dl sokeria
4 tl aitoa vaniljasokeria
2 iso kananmunaa
1prk. (200g) kermaviiliä
1 rkl vanilja-aromia
1 rkl vaniljakreemijauhetta
2 tl leivinjauhetta
4 dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta

1. vaahdota pehmeä voi ja sokerit
2. lisää kananmunat yksitellen hyvin völissä sekoittaen
3. lisää kermaviili ja loput aineet
4. sekoita hyvin
5. pingota leivinpaperi pohjalle
6. voitele ja jauhota pohja ja reunat 
7. kaada puolet taikinasta pohjalle, sekä puolet omenapaloista taikinan päälle ja ripottele puolet muruseoksesta omenoiden päälle
8. laita loput taikinat muruseoksen päälle sekä loput omenat ja päällimäiseksi loput muruseoksesta
9. paista 180'c n.50min
10. koristele haluamallasi tavalla

*Yhteistyössä Virtasalmen Viljatuote Oy

0

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Gluteenittomat kasvispihvit


Minun on tehnyt jo pitkään mieli tehdä itse kasvispihvejä. Nyt sain vihdoin tehtyä niitä ja tiedättekö sen tunteen, kun saat syötyä ja suu hymyilee vaan, kun oli niin hyvää. Minulle kävi juuri niin näiden pihvien kohdalla. Jopa mieheni ja kaksosemme kehuivat, miten hyviä ovat, vaikka ovat enemmän lihan perään. Ohjeesta tulee 9 kpl

Ohje:
300g porkkanoita
250g juuriselleriä
200g palsternakkaa
2 salottisipulia
2 dl mozzarellaraastetta
3 kananmunaa
2 tl paprikajauhetta
1 tl yrttisuolaa
½ tl himalajan hienoa suolaa
½ dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta 

Paistamiseen:
voita (tai öljyä)

1. raasta juurekset
2. hienonna sipulit
3. sekoita kaikki aineet hyvin keskenään 
4. paista voilla miedolla lämmöllä kunnes kypsiä (n.5min per puoli, välillä kääntäen)

*Yhteistyössä Virtasalmen Viljatuote Oy

Vinkki:
* voit raastaa juurekset jo edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin. Ja kun tulet töistä ja haluat saada nopeasti ruoan valmiiksi lisäät vain loput aineet ja paistat.

Blogistani löytyy muitakin herkullisia ruokaohjeita joita kannattaa kokeilla


0

torstai 16. maaliskuuta 2017

Vadelma-marenkikakku (gluteeniton)






Sain ajatuksen vadelmakakusta jossa olisi herkullista vaniljaista täytettä ja makeaa marenkia. Sitä lähdin kokeilemaan. Mutta se olikin helpommin sanottu, kuin tehty. Tässäpä tämä nyt olisi ja oli kyllä vaivansa arvoinen, kun sai vihdoin reseptin toimimaan. Testaa ja ihastu. Ja marjojahan voit halutessasi vaihtaa mieleisiin. 

Pohja:
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl aitoa vaniljasokeria
½ tl leivinjauhetta
1/4 dl keiju juoksevaa rypsiä
1/4 dl Viljatuotteen tummaa täysjyväriisijauhoa
1/4 dl Viljatuotteen tummaa tef-täysjyväjauhoa
1 dl Viljatuotteen vaaleaajauhoseosta
1 dl Viljatuotteen maissijauhoa
1/4 dl kiehuvaa vettä

1. vaahdota kananmunat ja sokerit
2. sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vaahtoon sekä keiju juokseva rypsi ja sekoita
3. lisää lopuksi kiehuva vesi ja sekoita hyvin
4. kaada voideltuun ja jauhotettuun n.20cm halk. olevaan irtopohjavuokaan ja tee vaniljatäyte

Vaniljatäyte:
1 dl vaniljakreemijauhetta (milletin)
4 tl aitoa vaniljasokeria
2½ dl kylmää vettä
1 prk (200g) vaniljarahkaa (valion)

1. sekoita vaniljakreemijauhe, vaniljasokeri ja kylmä vesi keskenään 
2. anna seisahtaa pari minuuttia, jonka jälkeen lisää rahka ja sekoita 
3. kaada varovasti pohjan päälle ja paista 170 'c 40min
4. tee marenki, kun paistoaikaa on jäljellä n.5min

Marenki:
3 valkuaista
1 dl sokeria

1. vaahdota valkuaiset ja sokeri kovalle vaahdolle
2. marenki on sitten valmista, kun pystyisit kääntämään kupin ylös alaisin ilman, että marenki putoaa kupista
3. levitä marenki vaniljatäytteen päälle ja ripottele vedelmat haluamallasi tavalla ja jatka paistamista 15min

Päälle:
n.3 dl tuoreita vadelmia (jos käytät pakaste vadelmia lisää ne jäisinä, älä anna sulaa ennen lisäämistä)

1. kun kakku on valmis jäähdytä kakku kylmäksi asti. Itse nostin jääkaappiin jäähtymään, kun vuoka oli sen verran jäähtynyt, että pystyi nostamaan jääkaappiin
2. irroita irtopohjavuoan reunat vasta, kun kakku on kylmä
3. ennen kuin avaat reunat, kierrä vuoan reuna puisella veitsellä, jotta marenki irtoaa vuoasta hyvin

*Yhteistyössä Viljatuote


8

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Lasagne kasviksilla


Tein tämän lasagnen ensin kasvisversiona, joka oli myös hyvää. Mutta suuni huusi sekaan vähän jauhelihaa, ja tein uudelleen, jonne lisäsin jauhelihaa ja nyt se on minusta ihan loistavaa. Jos haluat kasvisversion jätät, vain jauhelihan ja jauhelihamausteen pois.

Ohje:
400g naudan paistijauhelihaa
3tl jauhelihamaustetta

1. ruskista jauheliha
2. lisää jauhelihamauste

450g (3-4 pientä) porkkanaa
250g mukulaselleriä
pala (13cm) purjoa
nokare voita

1. raasta porkkanat ja mukulaselleri
2. pilko purjo
3. kuullota nokareessa voita kasvikset pehmeiksi n. 5 min ja lisää

4rkl vehnäjauhoja 
7 dl vettä
200g fetaa
150g emmental-mozzarellaraastetta
2 tl herbemaren yrttisuolaa
1 kasvis/liha fondi

pinaattilasagnelevyjä

1. ketä kastike kasaan hiljoksiin n.5min
2. lado vuokaan vuorotellen kastiketta ja lasagnelevyja
3. aloita ja lopeta kastikkeella



Pinnalle:
150g emmental-mozzarellajuustoraastetta
6 kpl keltaista kirsikkatomaattia
6 kpl punaista kirsikkatomaattia

1. halkaise kirsikkatomaatit puoleksi
2. ripottele juustoraaste lasagnen päälle 
3. painele puolikkaat kirsikkatomaatit pinnalle
4. paista 175'c n. 40min
5. anna vetäytyä n.5-10 min 
6. nauti

Blogissani on muitakin helppoja, nopeita ja herkullisia ruokaohjeita, joita kannattaa kokeilla... esimerkiksi:
Broileri-perunavuoka
Teriyaki-lohinugetit
Kananugetit
Mantelikalaa


0

maanantai 13. maaliskuuta 2017

The Grill Tampere


Ennen The Grillin syntyä on paikalla aikoinaan ollut huoltoasema ja juuri ennen ravintolan tuloa kaavailtiin tiloihin kauppaa,  mutta koska vuokralaista ei löytynyt, oli tilojen omistaja esittänyt toivomuksen, että tähän voisi avata tasokkaan ruokaravintolan.
The Grill on avasi ovensa 3.12.2003. Ajatuksena oli amerikkalaistyylinen ravintola,  jossa on vahvoja eteläamerikkalaisia vivahteita.  


Ruoka valmistuu aidossa Weber-hiiligrillissä ja tunnelmasta vastaa taiteellinen miljöö sekä asiantunteva ja iloinen henkilökunta. Kesäisin asiakkaita palvelee suuri amfiteatterimainen kesäterassi. Asiakaspaikkoja on sisällä n. 110 ja terassin avauduttua on paikkoja yhteensä n. 200.  




Kävimme perheeni kanssa lounastamassa The Grillillä. Itse valitsin lounaslistalta punaviinissä haudutettua härkää ja sipulia, persilja-perunamuussilla ja hunajapaahdetuilla juureksilla. Olin positiivisesti yllättynyt, miten mureaa liha oli. Olen aina vähän skeptinen palapaistien ja vastaavien liharuokien suhteen, mutta tämä oli todellakin niin mureaa, että sen olisi saanut hampaatonkin syötyä. Juuri sellaista, mitä sen kuuluukin olla. Annoskoot olivat suuria, enkä jaksanut millään syödä annostani loppuun, vaikka kuinka yritin, joten nälkäisempikin kaveri saa varmasti vatsansa täyteen.



Kohta 10-vuotiaat kaksosemme valitsivat kummatkin listalta lehtipihvit, joka onkin molempien suurta herkkua. 


Mieheni valitsee usein hampurilaisannoksen ja niin teki nytkin, joten vertailukohdetta on hyvin taustalla. Hampurilaisannos oli briossisämpylällä, keittiömestarin tekemällä härän jauhelihapihvillä, salaatilla, tomaatilla, marinoiduilla punasipuleilla ja bataattiranuilla. Mieheni kehui ekan suupalan jälkeen pihviä parhaimmaksi pihviksi, mitä on syönyt. Tokihan minunkin oli maistettava sitä ja kyllä se muuten olikin hyvää. Kastikkeita oli sopivasti, sillä mikään ei ole niin ikävää, kuin syödä kuivaa hampurilaista!


The Grillin pääosassa näyttelee 80cm perinteinen Weberin hiiligrilli, raaka-aineet ovat tarkoin valikoituja sekä niiden korkea laatu takaa maittavan kokemuksen. Eläimet ovat vapaasti laidunnettuja sekä antibiottivapaita, pääosin Australiasta sekä Argentiinasta.  Kasvavien ruokatrendien myötä listalla on toki kasvisvaihtoehtoja sekä maukkaita kala-annoksia, vaikka ravintolan imago on vahvasti lihapainotteinen. Jäätelöt ovat italialaisia, muuten kaikki muu tehdään itse ravintolassa, puolivalmisteita ei käytetä.


Vessatilat olivat siistit ja sellaisen pienen hauskan huomion tein, että vessapaperi ei ollut sitä halvinta ja karheaa ;) Hammastikkuja ja hiuslakkaakin löytyi, niitä muuten itse usein tarvitsenkin ;) 









* Yhteistyössä Restamax Oyj 
2

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Flunssan karkoittaja





Näin flunssakautena meillä syödään todella paljon inkivääriä ja eipä ole flunssia meillä näkynyt. Tämä uppoa hyvin myös lapsille mehuun sekoitettuna.

Ohje:
pala tuoretta inkivääriä
n. 1l vettä

1. kuori pala inkivääriä ja raasta se
2. keitä kattilassa vettä n.1 litra
3. kun vesi kiehuu nosta kattila liedeltä sivuun ja lisää inkivääriraaste sekaan
4. kansi päälle ja anna tekeytyä siellä vähintään n.1h (ite jätän usein yön ylikin ja aamulla sihtaan)
5. sihtaa inkiväärivesi kannuun sihvilän läpi
6. jäähdytä ja säilytä jääkaapissa 

Itse nautin inkiväärivettä teen seassa. Joka on mielestäni hyvää. Kaadan mukiin n.2-3cm inkiväärivettä (lämmitä tarvittaessa, jos on kylmää), hunajaa, teepussi ja loraus maitoa. Liota pari minuuttia teepussia ja nauti lämpöisenä. 

Lapsille sekoitan inkiväärivettä mehun sekaan. Kaadan n.2cm lasin pohjalle inkiväärivettä, tilkka mehutiivistettä ja kylmää vettä. Meillä tämä ainakin toimii joten suosittelen lämmöllä. Parhaan tehon juomasta saat, kun käytät kuurina 2 kertaa päivässä vähintään viikon ajan :) Säilytys jääkaapissa. Tämän nauttiminen kannattaa aloittaa heti, kun havaitset ensimmäiset vilunväreet tai muita flunssan ensioireita.





0

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Gluteenittomat banaani-suklaaleivokset





Tulevan naistenpäivän kunniaksi kehittelin ihanaisia leivoksia. Banaani oli jo jonkun aikaa pyörinyt mielessäni ja siitä lähdin kokeilemaan. Mielestäni banaanille kaveriksi sopii loistavasti tumma suklaa. 

Ohje:
1 dl Viljatuotteen maissijauhoja
3½ dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
1 dl fariinisokeria
4 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl soodaa
200g voisulaa
3½ dl piimää
1 dl siirappia
1 banaani (muussattuna)

80g esim. 79% suklaata muruina (esim. Dammenbergin criolloa)

1. sekoita hyvin kuivat aineet, jäähdytetty voisula, piimä, siirappi ja banaani keskenään
2. lisää lopuski suklaamurut
3. voit paistaa nämä joko voidelluissa ja jauhotetuissa leivosmuoteissa jolloin paistoaika on 175'c n.20min
4. tai 1,8l kahvikakkuvuoassa jolloin paistoaika on 175'c n.50min-1h (tai kunnes kypsää)
5. paistoajat ovat aina uunikohtaisia


*Kaupallinen yhteistyö Virtasalmen Viljatuote Oy

0

Broileri-perunavuoka (myös gluteenittomana)


Helppoa ja maukasta arkiruokaa. Ohjeesta tulee n.5 annosta.

Ohje:
700g perunoita
3 porkkanaa
1 punasipuli
500g broilerin maustamattomia filesuikaleita
2tl broilerinmaustetta
5 dl vettä
1 kasvisfondi
3 rkl vehnäjauhoja tai maissitärkkelystä
tilkka öljyä paistamiseen

1. paista broilerinsuikaleet tilkassa öljyä ja lisää 1tl broilerinmaustetta
2. kuori perunat ja porkkanat, viipaloi perunat ja raasta porkkanat 
3. silppua sipuli 
4. kiehauta vesi, kasvisfondi ja 1tl broilerinmaustetta 
5. ota mukiin pieni määrä kasvislientä ja lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi suurusteeksi 
6. lisää sen jälkeen suuruste kasvisliemeen ohuena nauhana kokoana sekoittaen 
7. lado kaikki vuokaan 
8. paista 200'c n.1h 
9. laita 30min paiston jälkeen folio päälle, ettei tummu
10. anna hetki vetäytyä pöydällä ja ripottele pinnalle halutessasi tuoretta ruohosipulia.

Muita ihania broileriruokia, joita suosittelen
Kermainen uunibroilerikastike
Uunibroileria ja riisiä
Paneroidut broilerinfileet
Broileririsotto


Blogissani on myös muita herkkullisia ruokaohjeita


2

maanantai 27. helmikuuta 2017

Savulohipiirakka (ohje myös gluteenittomana)




Ihanan makoisia savulohipiirakoita. Salaatin kanssa menee, vaikka lounaasta. 


Pohja:
½ prk. (125g) maitorahkaa
120g pehmeää voita
2 dl vehnäjauhoja (myllärin) tai 1½dl viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
1½ tl leivinjauhetta

Sekoita maitorahka ja pehmeä voi keskenään ja lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Sekoita hyvin ja taputtele kauttaalteen voidelluihin ja jauhotettuihin piirakkavuokiin. Valmista täyte.


Täyte:
2½ dl kolmen sipulin kermaa
2 kananmunaa
1½ rkl vehnäjauhoja (myllärin) tai perunajauhoja
2 dl juustoraastetta
1½ tl sitruunapippuria (santa maria)
3/4 dl tuoretta tilliä silputtuna
1 kevätsipuli varsineen silputtuna/pala purjoa
8 kpl kirsikkatomaatteja siivutettuina
200g savulohta

Sekoita keskenään kerma, kananmunat, vehnäjauhot, juustoraaste, tilli ja sitruunapippuri ja kaada vuokien pohjalle. Lisää sen jälkeen savulohi, kevätsipuli ja kirsikkatomaatti siivut. Paista uunissa 200'c n.20min. Jäähdytä ja nauti.


Vinkit:
*Ohjeesta tulee kaksi piirakkaa 35cm X 11cm kokoisiin vuokiin.
* voit tehdä myös pyöreään 28cm halk. olevaan piirakkavuokaan
* tai jos haluat pellillisen verran tuplaa määrät, silloin paista 225'c n.20min

2

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Gluteenittomat kauraleipäset







Gluteeniton leipä on ollut minulle aina vähän haastavaa saada onnistumaan. Olin yllättynyt, miten hyvin nämä kauraleipäset onnistuivat, ja miten pehmeitä  ja maukkaita ne ovat. Tästä leivästä ei edes huomaa mausta, että on gluteenitonta.


Ohje:
5 dl vettä (+42'c)
1 pss. kuivahiivaa
2 tl suolaa
3/4 dl öljyä
2 rkl siirappia
2 dl Viljatuotteen kaurahiutaleita
1 dl Viljatuotteen kauraleseitä
5 dl Viljatuotteen kaurajauhoseosta

1. sekoita kaikki aineet hyvin keskenään
2. levitä taikina uunipeltille leivinpaperin päälle jauhoja apuna käyttäen
3. laita lavuaariin kuumaa vettä ja nosta pelti siihen pääle ja kohota 45min
4. voitele halutessasi pinta vedellä ja ripottele kaurahiutaleita ja leseitä pinnalle
5. paista 225'c n.20min tai kunnes kypsää

6. anna jäähtyä ja täytä haluamillasi täytteillä ja nauti


Lämpöisiin leipiin laitoin:
margariiniä
paistettua kananmunaa
aito cheddar chiliä siivuina (Jukolan Juuston)

avocadolevite: (kahteen leipään)
1 avocado
tilkka sitruunanmehua
myllystä mustapippuria
myllystä suolaa
4 kirsikkatomaattia
pala punasipulia

1. paista kananmunalätyt
2. levitä margariiniä leivälle ja laita kananmunalätty päälle
3. leikkaa siivuja juustosta ja laita uuniin 200'c 10min
4. tee avocadolevite: Pilko kirsikkatomaatit ja sipuli pieneksi paloiksi, muussaa avocado haarukalla ja sekoita kaikki keskenään
5. laita reilusti avocadolevitettä päälle
6. pinnalle ripottele tuoretta persiljaa ja rucolaa

Kylmiin voileipiin laitoin:
kalkkunan leikettä
purjoa 
paprikaa
suolakurkkua
kirsikkatomaattia
salaattia
mozzarellajuustoraastetta
persiljaa



* Kaupallinen yhteistyö Virtasalmen Viljatuote Oy
2

lauantai 25. helmikuuta 2017

Parhaat mokkapalat (myös gluteenittomana)



Nämä ovat vaan niin herkullisia ja vaikka ohjeeseen tulee piimää se ei suinkaan maistu piirakasta vaan tuo sen ihanan pehmeyden pohjaan. Testaa ihmeessä ja ihastu! 


Pohja:

4 kananmunaa
2 dl sokeria
5dl vehnäjauhoja
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
4tl leivinjauhetta
3 tl aitoa vaniljasokeria
2½ dl piimää
250g margariinisulaa


1. vaahdota munat ja sokeri
2. sulata margariini ja lisää jäähtyneenä vaahtoon
3. lisää myös piimä ja keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita hyvin
4. paista 200'c n.15min tai kunnes kypsää.


Kuorrutus:

8 dl tomusokeria
5 rkl kaakaojauhetta (o´boy)
4 rkl voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia

1. sekoita kaikki aineet keskenään 
2. levitä jäähtyneen pohjan päälle. Älä kuitenkaan jäähdytä kylmäksi asti, ettei päällinen irtoa laattana päältä. Päällisen levityksessä voit apuna käyttää esim. kosteaa palettiveistä
3. koristele haluamallasi tavalla.

Vinkki: 
*Keitä vahvaa makukahvia, antaa kivan vivahteen. Itse keitän aina suhteella 1 muumi kuppillinen vettä ja 2 moccamasterin mitallista makukahvia. Toffeen makuinen kahvi on meijän suosikki.

Gluteenittomana:

Ohje:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
3 dl piimää
250g margariiniä
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
4 tl aitoa vaniljasokeria
4 tl leivinjauhetta
5 dl pullajauhoseosta (viljatuote)

1. vaahdota kananmunat ja sokerit
2. lisää jäähtynyt margariinisula, piimä ja kuivat aineet
3. ekoita hyvin. 
4. kaada taikina peltille leivinpaperin päälle (oman peltini sisämitat ovat 39cm x 32 cm). Paista 200'c n.15min.

Kuorrutus:
500g tomusokeria
5 rkl kaakaojauhetta
4 rkl voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia

1. sekoita hyvin kaikki aineet
2. lisää tomusokeri siivilän läpi
3. kuorruta pohja, kun on vielä hieman lämpöinen. 

Päälle:
gluteenittomia nonparellejä

itse käytin kotigastronomin tutti frutti nonparellejä, jotka ovat gluteenittomia

Kokeile myös muita blogini mokkapalojani
Pätkis-mokkapalat
Daim-mokkapalat






2

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014. Olen 34 vuotias 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee joka on hurahtanut leipomiseen ja ruoanlaittoon. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin koulutusta onnistuakseen niissä. Päivittelen blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.

Blogger: Iltalehti

Mielelläni teen yhteistyötä, ota yhteyttä, jos kiinnostuit.

Tiesithän, että minulla on facebookissa blogillani oma sivusto.
Sekä minut löytää pinterestistä ja instagramista nimellä ranteita_myojen_taikinasa

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful