5.12.2016

Suklaa-persikkamousseleivokset kinuskiyllätyksellä


Tuli testattua kerrassaan herkullisia leivoksia, jonka ohjeen löysin
 pikku murusia blogista ja tapani mukaan muokkasin ohjetta.


Pohja:

50g taloussuklaata -> sulata
80g voita
50g creme fraischea
1 kananmuna
1dl sokeria
½dl fariinisokeria
2dl vehnäjauhoja
1rkl tummaa kaakaojauhetta
1rkl milletti vaniljakreemijauhetta
2tl leivinjauhetta
1dl kiehuvaa vettä

1. sekoita kaikki keskenään paitsi kiehuva vesi lisätään ihan viimeisenä 
2. kaada voideltuun ja jauhotettuun 21cm halkasijalta olevaan irtopohjavuokaan 
3. paista kiertoilmalla 175'c n.25min
4. jäähdytä pohja ja leikkaa kahtia
5. pohja on aika hentoloista joten käsittele varovasti ettei halkea ja vaikka halkeaisi, se ei haittaa se ei kuorrutteen alta näy. Itse nostin päällimmäisen kerroksen suklaakakkua varovasti kahdella paistinlastalla


Kinuski

2½dl kuohukermaa
1½dl ruokokide siirappia
1rkl voita

1. keitä kermaa ja ruokokide siirappia miedolla lämmöllä kokoajan sekoittaen n.10min
2. lisää valmiiseen kinuskiin voi ja sekoita. (älä sekoita ruokokide siirappia ja muscovado siirappia, ovat saman näköisissä ja kokoisissa pulloissa)
3. levitä kinuski pohjan päälle


Persikkamousse:

320g Persikkasosetta (ite käytin persikan puolikkaita jotka soseutin)

200g mascarponea
4tl milletti vaniljakreemijauhetta
5tl fariinisokeria
2dl kuohukermaa -> vaahdota
2½tl liivatejauhetta

1. sekoita kaikki keskenään
2. kiehauta liivatejauhe pienessä tilkassa vettä ja kaada ohuena nauhana mousseen
3. lisää mousse kinuskin päälle ja suklaakakun kansi viimeisenä
4. laita jääkaappiin hyytymään ja kuorruta suklaakuorruitteella


Suklaakuorrutus:

1½dl kermaa

150g tummaa leivontasuklaata
1rkl glukoosi siirappia

1. lämmitä kattilassa kerma (älä keitä)
2. ota liedeltä pois ja lisää pienet suklaapalat ja sekoita. TAI sekoita kerma ja suklaat ja hämmennä kokoajan miedolla lämmöllä. Itse käytin alla olevaa tummaa leivontasuklaata. Ole tarkkana kun lämmität kermaa, jos kerma kiehahtaa liian kuumaksi ja lisäät sinne liian kuumaan kermaan suklaat, niin silloin rasva erottuu ja lopputuloksesta ei tule ihan niin kaunista, makuun se ei vaikuta.
3. lisää lopuksi glukoosi siirappi ja kuorruta. Glukoosi estää suklaan jähmettymästä kovaksi jolloin kakkua on helppo leikata ja pinta ei lohkeile rumasti
4. kuorruta ja laita jääkaappiin. Leikkaa terävällä veitsellä leivoksisksi. Kannattaa kastella veistä kuuman vesihanan alla joka palan jälkeen ja kuivata veitsi jolloin saat vieläkin kauniimman leikkuu pinnan 






1 kommentti :

  1. Näyttää suussasulavalta :P Kokeiluun lähtee!

    VastaaPoista

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful