30.1.2016

Valkosuklaiset laskiaismuffinssit



Haluatko vaihtelua perinteisille laskiaispullille? Tässä olisi yksi idea jota tänään kehittelin ja kokeilin. Halusin jotain laskiaispullien tapaisia, mutta silti jotain ihan uutta. Meillä kun on jo moneen otteeseen tehty tälle vuotta laskiaispullia pullataikinasta. Idea oli vielä hakusassa, kun aloitin leipomisen, ensin ajattelin, että halkaisen muffinsit ja laitan väliin hilloa ja kermavaahtoa, mutta se olisi ollut liian samanlainen, kuin perinteiset laskiaispullat. Kun muffinsit oli uunissa sain idean omenaporasta jolla kaivertaisin kolon ja täyttäisin sen hillolla ja päälle pursottaisin kermavaahtoa. NAM toimi! Kokeile ihmeessä :)

Ohjeesta tulee n.13 kpl isohkoja muffineita


Tiesithän, että minulla on facebookissa blogillani oma sivusto.



Sekä minut löytää pinterestistä ja instagramista nimellä ranteita_myojen_taikinasa



Ohje:
4 dl vehnäjauhoja
1dl fariinisokeria
1dl siirappia
2 tl leivinjauhetta
3 tl aitoa vaniljasokeria
2 tl vanilja-aromia
2 kananmunaa
3/4 dl piimää
1 dl öljyä
100g valkosuklaa hippuja

Hilloa keskelle valmista muffinsia

Kermaavaahtoa päälle


Laita kaikki aineet astiaan ja sekoita keskenään hyvin. Jaa vuokiin n.3/4 vuokaa ja paista 200'c n.15-18min tai kunnes kypsiä. Käyttämäni vuoat olivat aika isokokoisia, pienemmillä vuilla saat enemmän. Jäähdytä muffinsit. Ja kaiverra omenaporalla keskelle reikä. Täytä se hillolla (itse laitoin pieneen pursotuspussiin hillon jolla oli helppo täyttää reikä, pieni pussikin käy) ja pursota kermaavaahtoa päälle. Jos haluat tuollaiset kivat raidat kermalla laita pursotuspussiin kolme ohutta raitaa haluamasi pastaväriä ja sen jälkeen täytä pursotuspussi kermavaahdolla. Itse maustan kermavaahdon aina fariinisokerilla saa vähän erilaisempaa makua, kuin normaali sokerilla.

















Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful