maanantai 15. helmikuuta 2016

Igorin kana



Meillä tykätään kovasti igorin kanasta jonka ohjeen löysin Peggyn pieni punainen keittiö blogista. Jota hieman muokkasin, tämä kanakastike on kyllä sen verta hyvää, et suu nappasee jo pelkästä lukemisesta.
Ohjeesta tulee 6 annosta.

Ohje:
n. 800g broilerin fileitä -> paloittele
2 punasipulia -> silppua
1-2 valkosipulin kynttä -> silppua
1 rkl sokeria
1 keltainen iso paprika -> kuutioi
1 punainen iso paprika -> kuutioi
5dl vettä
½ prk. (a' 350g) 20% deliciest smetanaa
70g tomaattipyrettä
kourallinen tuoretta persiljaa 
1 liha fondu
1 tl broilerimaustetta
4tl grillimaustetta (santa maria)
1 maustekurkku


1. paista kanat pannulla tilkassa öljyä ja laita uunivuokaan
2. kuullota pannulla seuraavaksi tilkassa öljyä sipulit ja paprikat 
3. lisää joukkoon tomaattipyre, sokeri, mausteet ja smetana ja anna kiehahtaa muutama minuutti
4. kaada kastike kanojen päälle ja laita uuniin 175'c itse pidin n. tunnin verran.




0

lauantai 13. helmikuuta 2016

Munaleivät



Serkkupoikani teki näitä aina lapsena pelkällä kananmunalla. Minä laitoin vähän reilummin täytteitä. Olin nämä jo vallan unohtanut. Nämä on kyllä todella hyviä. Testatkaan ihmeessä!

Ohje:

paahtoleipää
kananmunia
kinkkua/metvurstia
juustosiivuja
yrttisuolaa
grillimaustetta
timjamia

Leikkaa paahtoleivän sisusta pois. Laita kuumalle pannulle vähän voita ja leipä palat. Riko jokaisen leivän keskelle kananmuna, ripottele päälle mausteet. Lisää kinkkua/metvurstia ja juustosiivut. Paista leipiä hetken aikaa jotta kananmuna alkaa hyytymään. Laita leipäkansi päälle ja käännä varovasti. Kananmunan täytyy olla hyvin kypsynyt jotta pystyy kääntämään.








0

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Paras pullataikina











Tällä ohjeella tulee ihanan pehmoisia pullia. Äläkä säikähdä että taikina tehdään veteen ja öljyyn. Minusta paras ja pehmein pulla tulee juurikin veteen ja öljyyn tehtynä. Kokeile vaikka jos et usko :)


Ohje:

5dl lämmintä vettä (+42'c)
2 pss. kuivahiivaa
1 kananmuna
2dl sokeria
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
2 dl öljyä
14dl vehnäjauhoja


Sekoita vesi, kuivahiiva, kananmuna, sokeri, suola, kardemumma, öljy ja 7 dl vehnäjauhoja. Välikohota 10min ja lisää loput jauhot. Vaivaa taikinaa hetki jotta saat sitkon. Kohota pullataikinaa 30min. Leivo pulliksi, kohota valmiita pullia toiset 30min voitele ja paista 225'c n.10-15min (uunista riippuen)

Usein leivon myös välikohotuksen jälkeen pullat valmiikiksi, kohotan 40min -> voitelen ja ja paistan. 

Kohotan melkein aina pullat uunissa 50'c jos teen yhden peltillisen vain ja kohotuksen jälkeen käännän uunin 225'c ja jatkan paistamisella n.10min-15min (uunista riippuen)




2

tiistai 9. helmikuuta 2016

Paneroidut broilerinfileet







Meillä tykätään syödä usein broileria ja nyt vaihtelun vuoksi tein paneroituja fileitä. Nämähän saikin melkoista kyytiä, olivat todella hyviä. Ite tykkäsin syödä salaatin kanssa jonne sekaan laitoin vähän kvinoa, kirsikkatomaatteja, paprikaa ja kurkkua.
Ohjeesta tulee 4-5 annosta paneroituja fileitä.


Panerointi:

600g broilerin sisäfileitä
1 dl korppujauhoja
4tl broilerinmaustetta 
3 tl sipulijauhetta
½ tl currya 
cayennepippuri jauhetta oman maun mukaan (on aika tulista laita varovasti)

Sekoita korppujauhot ja mausteet sekaisin. Pyörittele fileet mausteseoksessa ja paista. Nauti esim. salaatin tai muusin kera.




Kvinoan keittäminen:
1 dl kvinoa
3dl vettä
½ tl suolaa
(mausteita oman maun mukaan)
(liha / kasvis fondua oman maun mukaan tällöin älä laita suolaa lainkaan)

Huuhdo kvinoa hyvin lämpimällä vedellä. Kiehauta vesi, lisää suola ja/tai mausteet ja laita kvinoa kiehuvaan veteen laita kansi päälle ja anna kiehua miedolla lämmöllä 15min. Älä sekoita kertaakaan keittämisen aikana, ettei kvinoasta tule liisteriä. Kvinoa on hyvä proteniinin lähde ja luontaisesti gluteeniton. Kvinoa sisältää mm. runsaasti kivennäisnaineita, elimistölle välttämättömiä aminohappoja ja kuituja. Kvinoa on vähän riisin tai couscousin tapaista, mutta mielestäni paljon parempaa. Itse ihastuin tähän aivan täysin.



0

maanantai 8. helmikuuta 2016

Sydänpullat






Laskiaispulla, ystävänpäiväpulla vai ihan vain korvapuusti päätä sinä :) Sisällä ihanaa kaneli crumblea. Näillä ihanilla pullilla halusin ilahduttaa ihanaisia naapureitani.
Ohjeesta tulee 21kpl (a` 50g)

Ohje:
2½ dl lämmintä vettä (+42'c)
1 pss. kuivahiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
½ rkl kardemummaa
½ tl suolaa
1 dl öljyä
n.8-9dl vehnäjauohoja


Kaneli crumle:

40g pehmeää voita
1 dl ruokokidesokeria
3 tl kanelia
1 dl vehnäjauhoja

Aloita tekemällä crumle jotta ehtii olla hetken pakkasessa.
Nypi kaikki aineet keskenään muruksi ja laita vähäksi aikaa pakkaseen.

Sekoita vesi, kuivahiiva, kananmuna, sokeri, suola, kardemumma, öljy ja 4dl vehnäjauhoja ja välikohota 10min. Lisää loput jauhot, kohota 30 min. Jaa taikina 21 palaan ja leivo pulliksi. Pyöritä ensin palloiksi ja kauli litteäksi lätyksi säilyttäen pyöreän muodon. Ripottele pinnalle crumblea, rullaa rullalle. Taita rulla kahtia ja halkaise taite kohdasta. Voitele ja laita raesokeria halutessasi päälle. Paista 225'c n.15min. Sydämen muotoiseen pullaan törmäsin jollain jenkki sivustolla ja kun en tallentanut linkkiä toisella yritys kerralla vasta onnistuin, kun en tarkkaan muistanut miten se tehdään.
















Vaaleanpunaiset kuorrutukset sydämiin tein seuraavasti

2 dl mansikan makuista tomusokeria 
1 rkl maitoa

Sekoita keskenään ja laita pursotuspussiin ja pursota kaksi sydäntä. Sydämmien väliin pursotin kermavaahtoa jonka maustoin vaniljakreemijauheella ja fariinisokerilla.






1

tiistai 2. helmikuuta 2016

Omena-crumblekakku (ohje myös gluteenittomana)



Ystäväni ei ole koskaan oikein välittänyt omenakakuista. Syystä tai toisesta omenan koostumus on aina ollut vääränlainen. Tämä ​crumblekakku poisti ongelman, koska palat jäävät taikinan sisään ja tekevät kakusta mehevän itse crumblesta puhumattakaan! Aloita crumblen teolla.


crumble:
40g voita
1 dl ruokokidesokeria
1 tl kanelia
1 dl vehnäjauhoja 
(tai n.1dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta, jos teet gluteenottomana lisää myös kanelia ½ tl enemmän)

1. sekoita pehmeä voi ja ruokosokeri keskenään
2. lisää kaneli ja vehnäjauhot  
3. Laita pakkaseen odottamaan

Kuori ja pilko 4 keskikokoista omenaa pieniksi paloiksi.

Taikina:
200 g pehmeää voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
2 dl kermaviiliä
1 rkl vanilja-aromia
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja (tai n.4 dl Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta)
ripaus suolaa
1 tl kanelia (jos teet gluteenittomana lisää kanelia ½ tl lisää tai jätä kaneli kokonaan pois ja laita tilalle 1 rkl vaniljakreemijauhetta)

Kuorrutus:

2 dl tomusokeria
1 dl vaaleaa siirappia
1 rkl maitoa

1 vaahdota pehmeä voi ja sokeri 
2. lisää kananmunat yksitellen kokoajan hyvin vatkaten 
3. lisää loput aineet 
4. voitele ja jauhota 25cm:n irtopohjavuoka 
5. kaada taikinasta puolet pohjaksi ja laita päälle puolet omenapaloista sekä murustele puolet crumblesta omenoiden päälle. Sitten kaada loppu taikina crumblemurujen päälle 
6. lisää loput omenapalat ja loppu crumble pinnalle 
7. paista 180*c 50min 
8. kuorruta jäähtynyt kakku kuorrutteella ja anna kuorrutteen kovettua jaakaapissa ennen tarjoilua. Ohje on Sara La Fountain.















0

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014. Täällä teille kokkailee 35-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Perheeseen kuuluu myös aviomies. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.


Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.


Tiesithän, että minulla on facebookissa blogillani oma sivusto.
Sekä minut löytää pinterestistä ja instagramista nimellä ranteita_myojen_taikinasa


Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila

Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful