28.5.2016

Gluteenittomat donitsit








Halusin kokeilla saanko donitseista gluteenittomina maukkaita ja onnistuneita. Kyllä sainhan minä. Maistiaisia laitoin mieheni matkaan työpaikalle ja sanoin ettei kertoisi ennen, kuin ovat maistaneet, että kyseessä olisi gluteenittomia. Nooh ei kukaan osannut arvatakkaan, että olivat gluteenittomia. Helppoja tehdä.
Ohjeesta tulee 12kpl.


Ohje:
3 dl semper fin mixiä tai viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta
1/4 tl suolaa
5 tl aitoa vaniljasokeria
3 rkl milletti vaniljakreemijauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua kardemummaa
1 dl sokeria
3/4 dl öljyä
2 kananmunaa
1 prk. (200g) kermaviiliä

1. sekoita kaikki aineet hyvin keskenään 
2. pursota voideltuihin donitsipeltien koloon
3. paista 200'c 10min. Äläkä säikähdä vaikka donitsit näyttävät muffinseilta, kun otat ne uunista pois. Kaiverra omenaporalla reikä kokonaan esiin. 
4. kuorruta jäähtyneet donitsit dippaamalla ne sulaan suklaaseen, tomusokerikuorrutteeseen tai sokeroi

5. koristele haluamallasi tavalla


Suklaakuorrutus:
150g dammenbergin maitosuklaata tai tummaasuklaata 
Tämä sitruuna-vaniljasuklaa tuo herkullisen säväyksen, suosittelen!

Tomusokerikuorrute:
4 dl tomusokeria
6 rkl floora vaniljakastiketta
värjäykseen pastaväriä

1. sekoita tomusokeri ja vaniljakastike keskenään ja kuorruta
2. koristele haluamallasi tavalla















2 kommenttia :

  1. Onnistuuko mikään taikina ilman munaa? Tekisi mieli kokeilla vaika churron tyyppisiä pieniä puikkoja ja paistaa ne öljyssä. Kohottaako leivinjauho tarpeeksi? Lapsenlapsi on myös maidoton eli hankalaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No Egg -kananmunankorvike voisi ehkä toimia. Täytyykin testata, kun seuraavan kerran teen. Kyllä leivinjauheella kohoaa churrotit myös ja maustamaton kookossoija jugurtti vois ainakin toimia maidottomana :)

      Poista

Seuraajat

Tietoja minusta:

Blogini on perustettu 2.9.2014, joka on leivonta- ja ruokapainotteinen lifestyleblogi, kirjoitan myös hotelleista, viinistä ja elämästä. Kirjoitan aina rehellisesti mielipiteeni ja seison sanojeni takana. Täällä teille kokkailee 40-vuotias, 2007 syntyneiden kaksospoikien äitee Tampereen seudulta, jonka juuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Olen ammatiltani kokki, mutta hurahtanut leipomiseen. Tykkään tehdä helposti kokeiltavia ohjeita, jotka eivät vaadi lukijoilta leipurin tai kokin koulutusta onnistuakseen. Päivitän blogia epäsäännöllisen säännöllisesti.

Jätä kommenttia reseptien loppuun, ne aina piristävät :)

Ethän kopioi reseptejäni tai kuviani ilman lupaa.


Mielelläni teen yhteistyötä, jos kiinnostuit ota yhteyttä.

Yhteydenotot:
roottyna.taikinasa@gmail.com
Marika Kaila


Minut löytää myös:



Etsi blogistani:

Designed by DigitalBeautiful